Serafiel-yhtyeeltä tänään uusi single

Serafiel-yhtyeeltä tänään uusi single

Onnistuneesta debyyttialbumistaan muistettu Serafiel-yhtye julkaisee tänään pitkän tauon jälkeen uutta musiikkia. Tänään Maata Näkyvissä -festivaalien konsertissa klo 16.15 alkaen kuullaan yhtyeen tulevan albumin Heir ensimmäinen single Remnants. Kappale kertoo heikkoudestamme ja vajavaisuudestamme ihmisinä, nojaten toivoon siitä, kuinka saamme vielä kerran tulla ehjiksi. Singlen kautta avautuu myös koko tulevan levyn äänimaailma ja tarinallinen teema.

Yhtyeen keulahahmo Juhan Gummerus kuvailee tulevaa levyä seuraavasti: ”Halusimme tuottaa tuoreen ja mieleenpainuvan levyn. Useat levyn biisit ovat syntyneet raskaista elämän kokemuksista, joissa on kuitenkin saanut kokea voimakkaan toivon läsnäolon.”

Lue yhtyeen esikoisalbumin The Marks levyarvostelu ja aiheesta lisää Serafielin facebook-sivulta.

About The Author