Wonderful Landilta uutta musiikkia heinäkuun lopussa

50- ja 60-luvun tyylillä musisoiva gospelbändi Wonderful Land julkaisee toisen pitkäsoittonsa heinäkuun lopussa. Levyn kustantajana toimii Aikamedia.

Yhtyeen ohjelmistoon kuuluu sekä suomalaista että amerikkalaispohjaista hengellistä musiikkia tuoreilla, mutta perinteitä kunnioittavilla sovituksilla toteutettuna. Yhtye juhlistaa levyn julkistamista Iso Soitto -festivaalien avajaiskonsertissa Keuruun Isossa Kirjassa 25.7.2014.

Lue yhtyeestä ja aiheesta lisää täältä.

About The Author