Serafiel julkaisi uuden musiikkivideon

Serafiel julkaisi uuden musiikkivideon

Alternative-vivahteisesta ja muhkealla äänimaailmalla viritetystä poprockistaan tunnettu Serafiel-yhtye julkaisi tänään uuden musiikkivideon. Video ja singlelohkaisu on toinen yhtyeen maaliskuussa julkaistulta Heir-albumilta. Kappale I and Irene kertoo seurustelemisesta ja sen sisältämistä arvomietinnöistä. Kappaleessa kuullaan feattaajana Eve&Ossi -duosta tuttu Eve. Videon on kuvannut Ville Huuri.

Serafielin juuri julkaistu albumi Heir on omakustanne ja jatkaa yhtyeen vuonna 2013 julkaistun The Marks –debyyttialbumin jäljillä. ”Halusimme tuottaa tuoreen ja mieleenpainuvan levyn. Toivomme sen päätyvän mahdollisimman monen kuultavaksi jotta kappaleiden meille antama toivo ja rohkaisu saisivat kantaa myös muita.”, kertoo yhtyeen keulahahmo Juhan Gummerus.

Lue aiheesta lisää facebookissa.

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Viimeisimmät artikkelit, lassi (Katso kaikki)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.