New Wine -verkoston kesätapahtuma alkaa huomenna Jämsässä

NewWine_logoNew Wine -verkoston jokakesäinen kesätapahtuma alkaa huomenna Jämsän Himoksella. Tapahtuman puhujia ovat tänä vuonna mm. Kate Wharton sekä Paul ja Becky Harcourt Englannin New Wine -verkostosta, Suomen New Wine -johtotiimi sekä verkostoseurakuntien johtajia. New Wine -kesätapahtuma on tarkoitettu koko perheelle ja seurakuntaperheelle.

New Wine -kesätapahtumassa varustavalla opetuksella, rukouksella ja ylistyksellä on keskeinen rooli. Opetuksen tavoitteena on varustaa seurakuntia ja seurakuntalaisia elämään todeksi Jumalan valtakunnan periaatteita. Rukouspalvelussa taas pyritään soveltamaan opetusta käytäntöön. Ylistyslauluissa keskitytään korottamaan Kristusta ja kohtaamaan Jumalaa syvällä ja henkilökohtaisella tavalla. Ylistystä tapahtumassa johtavat paikallisseurakunnissa palvelevat ylistyksenjohtajat ja –bändit.

New Wine on Englannin anglikaanikirkon parista ympäri maailmaa levinnyt seurakuntien uudistumiseen tähtäävä verkosto. Suomessa New Wine on vaikuttanut 1990-luvun alkupuolelta lähtien keräten tapahtumiin osallistujia eri kirkkokunnista. New Wine -kesätapahtumaan osallistui viime kesänä n. 2000 kristittyä eri seurakunnista ja eri puolilta Suomea.

New Wine -kesätapahtuma järjestetään Jämsän Himoksella 8.-12.7.2015. Lue lisää osoitteessa newwine.fi.

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.

Tapahtumat

elo
25
pe
all-day Eve & Ossi @ Helsinki, Hengelliset syventymispäivät
Eve & Ossi @ Helsinki, Hengelliset syventymispäivät
elo 25 all-day
 
all-day Tommi Kalenius @ Kuopio, Kirkonmäki juhlii -tapahtuma, Tuomiokirkko, klo 19
Tommi Kalenius @ Kuopio, Kirkonmäki juhlii -tapahtuma, Tuomiokirkko, klo 19
elo 25 all-day
 
elo
31
to
all-day Eve & Ossi @ Ryttylä, Nuorten Maailman neuvottelupäivät, klo 20
Eve & Ossi @ Ryttylä, Nuorten Maailman neuvottelupäivät, klo 20
elo 31 all-day
 

Share This