Mieleenpainuvin kappale: Nina Åström, Kuninkaan lapsi

Mieleenpainuvin kappale: Nina Åström, Kuninkaan lapsi

Nina Åströmin ja Hannu Huhtalan kahden levyn Lauluja Hilja Aaltosen sydämeltä -kokonaisuuden jälkimmäinen osa Minun aarteeni ilmestyi helmikuussa 2014. Ensimmäisen albumin tapaan kappaleiden sanoitukset ovat myös tällä levyllä väkeviä ja huokuvat taivaallisen armon ja rakkauden turvaa. Åströmin tulkinta on vahvaa ja Hilja Aaltosen henkilökohtainen sanoma kristityille pääsee laulajan henkilökohtaisen antautuneisuuden ansiosta ansaitsemallaan tavalla esille.

Levyarvostelussa albumin saumatonta kokonaisuutta kiiteltiin. Mieleenpainuvimmaksi kappaleeksi valittiin Kuninkaan lapsi. Valintaa perusteltiin seuraavalla tavalla

Vaikka levyltä ei Avoin taivas -albumin Anna sade, Jumala kaltaista poikkeavaa helmeä löydykään, nousee kokonaisuudesta muutama kappale hieman muita enemmän esille. Levyn kahdeksantena kappaleena soiva Kuninkaan lapsi koskettaa ja pysäyttää miettimään, miten heikko ja avuton saa voiman  Jumalan rakkaudessa, eikä Isä hylkää lastaan, vaikka meistä joskus siltä tuntuisikin.

LupausNet arvioi levyn kesäkuussa 2014. Lue levyarvostelu kokonaisuudessaan.

Nina Åström – Kuninkaan lapsi

Sinut tahtoo Hän vihkiä käyttöönsä
sinut heikon ja avuttoman
sinä katsella saat Hänen kirkkauttaan
Herran haavoista voiman ja rohkeuden saat

Kuninkaan lapsi, älä pelkää
Kuninkaan lapsi, Hän sinut Hengellänsä täyttää

Sinut tahtoo Hän varustaa voimallaan
tyhjän astian rakkaudellaan
sinut johdatetaan heikon, kärsivän luo
Herra kauttasi armon ja pelastuksen tuo

Herra sinua jätä ei milloinkaan
Isä hylkää ei omaa lastaan
sinun turvasi on Herra muuttumaton
Hän on voittaja, voimasi uskollinen on

Säv. Hannu Huhtala / san. Hilja Aaltonen

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Viimeisimmät artikkelit, lassi (Katso kaikki)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.

Tapahtumat

elo
20
su
all-day EtCetera @ Kangasniemi
EtCetera @ Kangasniemi
elo 20 all-day
 
all-day Tenorissimo @ Seinäjoki, Lakeuden Risti, klo 15
Tenorissimo @ Seinäjoki, Lakeuden Risti, klo 15
elo 20 all-day
 
elo
25
pe
all-day Eve & Ossi @ Helsinki, Hengelliset syventymispäivät
Eve & Ossi @ Helsinki, Hengelliset syventymispäivät
elo 25 all-day
 
all-day Tommi Kalenius @ Kuopio, Kirkonmäki juhlii -tapahtuma, Tuomiokirkko, klo 19
Tommi Kalenius @ Kuopio, Kirkonmäki juhlii -tapahtuma, Tuomiokirkko, klo 19
elo 25 all-day
 

Share This