Mieleenpainuvin kappale: Nina Åström – Anna sade, Jumala

Mieleenpainuvin kappale: Nina Åström – Anna sade, Jumala

Nina Åströmin ensimmäinen Hilja Aaltosen teksteihin perustuva albumi Avoin taivas teki välittömästi ilmestymisensä jälkeen keväällä 2012 ihmeellisen vaikutuksen suomalaiseen kristilliseen yhteisöön. Kolmen erilaisen lauluntekijän yhteistyö synnytti lähes ainutlaatuisella tavalla sukupolvia yhdistävän levyn.

Sanoituksissa on vahvasti läsnä Hilja Aaltosen Suomen kansalle vuosikymmenien kuluessa välittämä uskon, toivon ja rakkauden sanoma, johon Hannu Huhtalan kauniisti elävät sävellykset takertuvat saumattomasti. Suurimman vaikutuksen kokonaisuuteen teki kuitenkin Nina Åström, joka kevyempää populaarimusiikkia laulavana laulajana onnistui tällä levyllä pääsemään tulkitsemisessaan aivan uudelle tasolle. Kuluvan vuosituhannen myydyimpiin hengellisiin levyihin kuuluva Avoin taivas sai kristilliselle albumille harvinaisen kultalevyn toukokuussa 2013.

Levyn mieleenpainuvimmaksi kappaleeksi valittiin LupausNetin levyarviossa elokuussa 2012 kappale Anna sade, Jumala. Valintaa perusteltiin seuraavilla sanoilla

Levyn kirkkaaksi suosikiksi nousee kappale kaksi: Anna sade, Jumala. Herätyksen sateita anova kappale on valtava pianovetoinen ylistyslaulu, jonka herkkyydessä voi aistia Jumalan läsnäolon, ja joka todella johdattaa kuulijan ylistämään Kaikkivaltiasta. Kappale vakiinnuttanee asemansa suomalaisen kirkkokansan sydämissä, kuten Hilja Aaltosen koskettavimmat laulut, Sinä kaipaatko täyteyttä etunenässä, ovat jo vuosikymmenien ajan tehneet.

Lue levyn Avoin taivas levyarvostelu kokonaisuudessaan.

Nina Åström – Anna sade, Jumala

NinaAstrom_AvoinTaivasKuljen täällä kysellen, katson hiljaa vaieten
Taivaanrantaan tähyilen, missä viipyy sateet sen
Miksi taivas pidättää, poutapilvet nyt vain nään
kunpa sadepisarat, vuotais maahan, kostuttais

Anna sade, Jumala, sydän kaipaa, odottaa
Anna kaste Golgatan, virvoittamaan kuiva maa

Katson ylle vainion, tähkäpäät jo kypsät on
Korjuumiehet puuttuvat, lapset Herran uupuvat
Johda jälleen ristin luo, missä virtaa lähde tuo
joka janon sammuttaa, lapset Herran uudistaa

Tahdon nähdä voiman sen, joka muuttaa ihmisen
Veren voiman valtavan, murtuu kahleet maailman
Herra tässä polvistun, en voi muuta, antaudun
niihin käsiin tässä jään, jossa arven jäljet nään

Säv. Hannu Huhtala / san. Hilja Aaltonen

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Latest posts by lassi (see all)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.