Maata Näkyvissä -festivaalit käynnistyvät tänään

Maata Näkyvissä -festivaalit käynnistyvät tänään

Kerran vuodessa Turkuun kerääntyy tuhansittain kristillisestä musiikista innostunutta, pääasiassa nuorta, yleisöä, kun Maata Näkyvissä, vuoden suurin kristillinen nuorisotapahtuma Suomessa ja Pohjoismaissa, käynnistyy. Paikalle odotetaan tälläkin kertaa 25 000 nuorta ympäri Suomea. Marraskuiseen Turkuun vakiintunut tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo 32. kerran.

Kuten aiempinakin vuosina, tapahtuman ohjelmisto koostuu sekä suomalaisista että kansainvälisistä esiintyjistä. Perinteisen lauantai-illan pääkonsertin pääesiintyjänä on tänä vuonna LZ7-yhtye, joka on ollut jo vuosia yksi festareiden toivotuimmista ulkomaisista artisteista. Perjantain pääkonsertissa taas esiintyy kanadalainen Hawk Nelson. Tutustu festareiden koko ohjelmaan täällä.

Vuoden 2016 Maata Näkyvissä -festareita vietetään 31.10.2016 alkaneen reformaation merkkivuoden kunniaksi teemalla Armo. Maata Näkyvissä -festarit järjestetään HK Areenalla ja Turun Messukeskuksessa 18.−20.11.2016. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja Turun evankelisluterilaiset seurakunnat. Lue lisää osoitteessa maatanakyvissa.fi.

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Latest posts by lassi (see all)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.