Maata Näkyvissä -festareiden ennakkolipunmyynti vilkasta – kävijätavoitteena 24000 nuorta

Ensi viikolla järjestettävien Maata Näkyvissä -festareiden odotetaan kokoavan noin 24 000 nuorta Turkuun. Eilen tiistaina päättynyt ennakkolipunmyynti meni järjestäjiltä saadun tiedon mukaan odotusten mukaisesti.

”Ennakkolipunmyynti on sujunut hyvin, ja lippuja on myyty suunnilleen saman verran kuin aikaisempinakin vuosina. Kaikkiin konsertteihin riittää kuitenkin lippuja myytäväksi vielä paikan päällekin”, vakuuttaa tapahtuman projektipäällikkö Lauri Halme.

Iso osa festarivieraista tulee Turkuun seurakuntien järjestämillä matkoilla. Matkoja järjestetään joka puolelta Suomea.

”Tänäkin vuonna suurin osa kävijöistä tulee seurakuntaporukoiden mukana. Turkuun lähtee seurakuntaryhmiä Utsjoelta asti. Mukaan on ilmoittautunut ryhmiä myös Virosta ja Ruotsista”, Halme kertoo.

Maata Näkyvissä -festarit järjestetään Turun HK Areenalla ja Messukeskuksessa 15.–17.11.2013. Tapahtuma on yksi Euroopan suurimmista kristillisistä nuorten festareista. Maata Näkyvissä -festareita vietetään vuonna 1984 menehtyneen 17-vuotiaan turkulaisen Timo Vainion muistoksi. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja Turun evankelis-luterilaiset seurakunnat. Festareiden järjestelyissä on mukana noin 1 300 talkoolaista.

About The Author