Kerro Timille suosikkilaulusi ja voit voittaa palkinnon!

Kerro Timille suosikkilaulusi ja voit voittaa palkinnon!

Luterilaisen kirkon pappi Timi Korhonen järjestää kilpailun luterilaisen kirkon 500-vuotisjuhlan ja tulevan bloginsa kunniaksi. Kilpailun lauluista kootaan Korhosen blogiin hartausmusiikkilista, jonka tarkoitus on antaa virikkeitä yksittäisille musiikin ystäville sekä kirkon työntekijöille, isosille ja vapaaehtoisille seurakunnan tilaisuuksissa kuultavaan musiikkiin.

Kilpailuun voit osallistua facebookissa kirjoittamalla Timi Korhosen sivulle oman suosikkilaulusi nimen ja esittäjän tai vaihtoehtoisesti laittamalla linkin lauluun. Vastauksia voi lähettää myös sähköpostilla timi.korhonen@evl.fi tai suullisesti, jolloin Korhonen lisää laulut itse facebookiin muiden tiedoksi.

Laulun tulee olla gospelia tai laajemminkin populaarimusiikkia, kunhan se sopii yhteen kristillisen uskon kanssa eli laveasti ilmaistuna, toimii vahvasti hyvän asialla. Vastauksen voi joutua perustelemaan. Kappaleen pitää olla kotimainen sekä suomenkielinen (tai instrumentaali) ja 2000-luvulta. Samaa laulua ei saa ehdottaa kahta kertaa. Hartausmusiikkilista suosii rauhallista musiikkia, mutta laulun genre voi olla mikä vain.

Kilpailun vastausaika päättyy 1. adventtina 27.11., jolloin voittajat arvotaan.

Palkinnot:

50€ lahjakortti kirjakauppa Sacrumiin
2x 20€ lahjakortteja kirjakauppa Sacrumiin
8x Brunbergin suukkolaatikoita (25kpl) (toimitus mahdollinen)

Lue tarkemmat ohjeet ja lisätiedot:
https://www.facebook.com/korhonentimi

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Viimeisimmät artikkelit, lassi (Katso kaikki)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.