Heureka-yhtyeen uudelleen julkaistulla esikoisalbumilla mukana myös kaksi ennen julkaisematonta kappaletta

Heureka_HeurekaLähes kolme vuosikymmentä sitten julkaistu Heureka-yhtyeen esikoisalbumi on nyt saatavilla uudelleen julkaistuna versiona. Uudella levyllä on mukana myös kaksi ennen julkaisematonta kappaletta Tuntemattomaan ja .

Kajaanilaisveljesten Jari, Juha ja Tommi Levy ympärille rakentunut bändi julkaisi toimintansa aikana kaksi levyä. Esikoisalbumi Heureka ilmestyi 1987. Yhtyeen kappaleista muistetaan mm. Heureka, Rakkauden kulkuri ja kenties soitetuimpana suomigospelin klassikko Sodan jälkeen. Yhtyeen jäsenet ovat Heureka-ajan jälkeen jatkaneet musiikin parissa muissa projekteissa, mutta tänä kesänä Heureka kokoaa uudestaan yhteen bändin alkuperäiskokoonpanon. Heureka esiintyy heinäkuussa sekä Keskellä Elämää -tapahtumassa Seinäjoki Areenalla 16.7. että Keuruun Isossa Kirjassa järjestettävillä Iso Soitto -festivaaleilla 25.7.

Jari Levy esittelee esikoislevyn lauluja ja muistelee menneitä Radio Dein tämän viikon Viikon Levy -ohjelmassa.

About The Author