GMA Dove Awards 2013 voittajat selvillä

Legendaarinen kristillisen musiikin tekijöitä ja taustavaikuttajia palkitseva GMA Dove Awards -palkintogaala järjestettiin tänä vuonna jo 44. kerran. Nashvillessa, Yhdysvalloissa tiistai-iltana järjestetyn gaalan juontajina toimivat Amy Grant ja Kirk Franklin.

Dove Award -palkinnot myöntää vuodesta 1964 lähtien toiminut Gospel Music Association, joka on kristillisen musiikin ääni ja kasvot Yhdysvalloissa. Vuodesta 1969 alkaen yhdistys on palkinnut kristillisen musiikin parissa toimivia artisteja ja vaikuttajia Dove Award -palkinnoilla. Pitkän historiansa ja laajan tunnettuuden ansiosta GMA Dove Award on muodostunut kristillisen musiikin merkittävimmäksi ja tavoitelluimmaksi palkinnoksi USA:ssa.

Tämän vuoden gaalassa palkintoja jaettiin kaikkiaan 42. kategoriassa. GMA Dove Awardin saivat mm. vuoden kappale, vuoden artisti ja musiikkityylin mukaan rajatuissa valinnoissa esimerkiksi vuoden albumi. Seuraavassa listassa on poimintoja palkinnonsaajista.

44th Annual GMA Dove Awards

  • Vuoden kappale (Song of the Year): 10,000 Reasons (Bless the Lord), Matt Redman
  • Vuoden lauluntekijä (Songwriter of the Year): Matt Redman
  • Vuoden artisti (Artist of the Year): tobyMac
  • Vuoden uusi artisti (New Artist of the Year): for King & Country

Katso lisää tietoa Dove Awardseista, aiempien vuosien voittajista ja kaikki tämän vuoden palkitut osoitteessa doveawards.com.

 

About The Author