Torstain gospelklassikko – Egoeimi, Taivaaseen

Torstain gospelklassikko – Egoeimi, Taivaaseen

Vuonna 1998 Kuopiossa syntyi Egoeimi-yhtye. Yhtyeen perustaneet nuoret miehet halusivat tehdä hyvää musiikkia, joka sisältää selkeän kristillisen sanoman. Keväällä 1999 yhtye juhli SM-gospelin kakkossijaa ja ensimmäinen äänite EP ilmestyi kesällä 1999. Tämän jälkeen ilmestyivät täyspitkät albumit Minä olen, Marionetti, Ääretön ja viimeiseksi jäänyt albumi Yliluonnollinen, joka ilmestyi syksyllä 2009. Levyistä luultavasti mieleenpainuvimmaksi jäi vuonna 2002 päivänvalon nähnyt Marionetti, jolta myös kappale Taivaaseen on peräisin. Yhtyeen laulaja Jyrki Liukkonen on sittemmin tehnyt musiikkia myös sooloartistina ja toiminut pitkään Kuopion helluntaiseurakunnan nuorisopastorina.

Egoeimi – Taivaaseen

Kivisen hautaristisi, juurelle kumarrun
Hiljaa lausun tuon, jakeen kaiverretun
Sinun turvasi on, ikiaikojen Jumala
Sinua kantavat, ikuiset käsivarret

Muutama päivä ennen kuolemaas, kanssas juttelin
Olit onnellinen, niin väitit ainakin
Mutta pelko sisälläs, näkyi silmissäs
Silloin kysyin suoraan: Tunnetko elävää Jumalaa?

Käännyit pois ja olit hiljaa, olin hiljaa

Taivas aukeaa ja sisään astutaan
Luokse Jumalan, luokse Kuninkaan
Taivas aukeaa, kun Häneen luotetaan

En voinut tietää, etten sua enää täällä nää
Yritän selittää, miksen kertonut enempää
Tiedän etten ketään voi, puhumalla pelastaa

Olisin voinut ohjata, sut lähemmäksi totuutta
Olisinko rakkaudella voinut nostaa katseesi painuneen
Olisinko kyynelillä voinut sulattaa sydämesi jäätyneen

Rukoilen, uskoen, Jumalaan luottaen
Että löysit rakkauden, rauhan sydämeen
Ja menit taivaaseen, taivaaseen

Taivas aukeaa, toisemme kohdataan
Luona Jumalan, luona Kuninkaan
Taivas aukeaa, kun Häneen luotetaan

Taivas aukeaa ja sisään astutaan
Luokse Jumalan, luokse Kuninkaan
Taivas aukeaa, kun Häneen luotetaan

Säv. & san. Lauri Paasonen

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.