Viidellä lauseella: Wonderful Land – On kaita tieni

Keski-Suomen alueelta lähtöisin olevan viisihenkisen, 50- ja 60-luvun tyylillä musisoivan gospelbändi Wonderful Landin debyyttialbumi On kaita tieni julkaistiin heinäkuussa 2012. Yksinkertaisella tyylillä jo vuosikymmenten takaa tuttuja hengellisiä lauluja tulkitseva bändi on rakentanut sovitukset varman päälle ja levy etenee tasaisesti kuin juna raiteilla, tosin levyn lopussa jo hieman irroitellen. Tuttujen ja turvallisten kappaleiden joukkoon olisi toivonut löytyneen myös pari-kolme omaa tuotosta. Kahdella kielellä tulkitseminen on kieltämättä avartavaa ja mikä parasta, sanoma on syvää ja aitoa. Musiikkityylin ja aikakauden mukaiset soittimet ja sovitukset sekä tutut laulut tarjoavat monelle kuulijalle varmasti nostalgisia hetkiä, mutta levyn omaperäisyys jää vähäiseksi.

2.4.2013 / Lassi

Julkaisutiedot: Wonderful Land, On kaita tieni (Aikamedia, 2012)

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Viimeisimmät artikkelit, lassi (Katso kaikki)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.