Viidellä lauseella: Exit – Päiväntasaaja

Vuodesta 1987 lähtien herkeämättä keikkalavoja kuluttaneen Exitin viimeisin levy Päiväntasaaja julkaistiin loppuvuodesta 2012.

Nuorekkaalla tavalla kestävästi uusiutuvan yhtyeen kyky antaa vapauksia laulujen säveltäjille ja sanoittajille kappaleiden sovitusten toteuttamisessa tuottaa tällekin levylle useamman toisistaan selkeästi poikkeavan ja erilaiselta maistuvan kokonaisuuden, joiden sisäistäminen vaatii keskimääräistä pitkäjänteisempää lähestymistä. Kappaleet ovat toteutukseltaan yhtyeelle ominaisia ja tunnistettavia, ja erityisesti nimikkokappale ja levyn avausraita kuuluttaa ehtaa Simojoki-Exitiä, joka tunnelmallaan vie kauas päiväntasaajan tietämille ja jää soimaan korvien väliin. Kappaleet on järjestetty levylle sopivan hienovaraisesti tunnelmaa muuttaen ja monipuolisuudestaan huolimatta tai osin sen ansiosta levyn matkaan pääsee helposti.

Päiväntasaaja on laadukas ja kaukaisuuteen kurottava levy, jonka parissa vierähtää helposti tunti jos toinenkin.

 

10.5.2013 / Lassi

Julkaisutiedot: Exit, Päiväntasaaja (Noste Records / Jiffel Music Group, 2012)

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Latest posts by lassi (see all)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.