Levyarvostelu: Serafiel – Heir

Levyarvostelu: Serafiel – Heir

Serafiel jatkaa maaliskuussa 2017 julkaistun albuminsa Heir myötä debyyttilevyn The Marks jalanjäljillä. Hienoista uudistumista musiikissaan kokenut yhtye laulaa tällä levyllä armosta. Sanoituksissa korostuu Jumalan lohduttava läsnäolo ja evankeliumin vapauttava siunaus.

Jälleen mielenkiintoisella tavalla yhtenäiseksi kokonaisuudeksi venyvä levy maalaa tarinoinensa ensimmäisen levyn tapaan tärykalvoille varsin haikeita mielikuvia sovitusten soidessa mollissa. Ylipitkinä liukuina säkeistöistä kertoihin siirtyvät kappaleet imevät huomion tehokkaasti itseensä.

Useammastakin levyn kappaleesta musiikkivideon julkaisseen yhtyeen levy käynnistyy nykyisin harvemmin hyödynnetyllä intro-osuudella Prelude, joka Serafielin tapauksessa toimii innostavana sisäänheittona. Oman uniikin ja tunnistettavan tulkintatapansa sisäistäneen yhtyeen niin ikään vahvasti omaleimaisella laulutyylillä tulkitseva solisti ja jokaisen kappaleen taustalta löytyvä Juhan Gummerus on hyvin laulujen sisällä.

Varsin ihailtava on koko levyltä huokuva tasalaatuinen toteutus, joka todella vie kuuntelijan sujuvasti mukaansa. Herkullisen hengähdystauon tarjoaa välisoitto Atonement. Mukavan lisänsä levylle tuo Eve & Ossi -duossa vaikuttava Eveliina Mäki-Reini, joka laulaa kappaleissa I and Irene sekä Journey.

Mieleenpainuvin kappale

Rohkaisevalla evankeliumin sanomalla varustettu Don’t let your heart be troubled jää mieleen sanoitusten ohella rytmiltään ja rakenteeltaan levyn selkeimpien kappaleiden joukkoon kuuluvan sovituksen ansiosta.

Yhteenveto

Serafielin kuuluvin haaste on edelleen sama kuin debyyttialbumilla. Kappaleet rakentuvat tälläkin kertaa kuin yhdeksi pitkäksi teokseksi, tosin muistettavia koukkuja on tälle levylle löydetty enemmän kuin ensimmäiselle. Yhteenpunoutumisen ongelma on se, että siellä täällä kappaleet ajautuvat ikään kuin taustamusiikiksi, jolloin ajatukset harhailevat helposti muihin asioihin. Kuitenkin toisaalta taas musiikki vie sinua häiriöttömään olotilaan, jossa mieli väistämättä irtoaa arjen kiireistä.

Serafielin musiikkia kaikkine hienouksineen ymmärtääkseen täytyy koko levy ottaa keskittyneesti kuunteluun. Kokonaisen teoksen olomuotoon puettu levy häviää suosiossa jo pitkään vallalla olleelle hittitehtailulle, mutta sitä enemmän kunnioitusta herättävät ne artistit, jotka kokonaisuuteen jaksavat ja haluavat panostaa.

SERAFIEL – HEIR

Julkaisutiedot: Serafiel, Heir (Serafiel, 2017)

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Viimeisimmät artikkelit, lassi (Katso kaikki)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.

Tapahtumat

loka
27
pe
all-day EtCetera @ Turku
EtCetera @ Turku
loka 27 all-day
 
all-day Park 7 @ Raahe
Park 7 @ Raahe
loka 27 all-day
Park 7 @ Raahe | Raahe | Suomi
 
loka
28
la
all-day EtCetera @ Hyvinkää
EtCetera @ Hyvinkää
loka 28 all-day
 
all-day GFM @ Jämsä, Silmät Ristissä
GFM @ Jämsä, Silmät Ristissä
loka 28 all-day
 

Share This