Levyarvostelu: Nina Åström – Minun aarteeni

Levymyynnin osalta nopeasti yhdeksi kaikkien aikojen hengellisistä albumeista noussut Avoin taivas – Lauluja Hilja Aaltosen sydämeltä sai alkuvuodesta jatko-osan. Nina Åströmin helmikuussa julkaistu Minun aarteeni jatkaa aiemman julkaisun jalanjäljillä tarjoten musiikillisesti jopa edeltäjäänsä tasapainoisemman kokonaisuuden. Minun aarteeni on pitkän ja monipuolisen uran tehneen Åströmin 13. täyspitkä sooloalbumi.

Yhteistyössä Hannu Huhtalan kanssa toteutettu albumi etenee aavistuksen edeltäjäänsä positiivisemmassa vireessä. Levyn laulut ovat löytäneet kokonaisuudessa toimivasti paikkansa ja sovitukset ovat sopivasti erilaisia. Hilja Aaltosen sydämeltä lähteneet kappaleet soljuvat sanoman ja sävelen yhteistyönä yhteenkuuluvammin kuin aiemmalla levyllä ja Minun aarteeni onnistuukin vakuuttamaan juuri alusta loppuun saakka eheästi rakentuvana kokonaisuutena sarjan esikoisalbumia enemmän.

Kappaleiden sanoitukset ovat väkeviä ja huokuvat taivaallisen armon ja rakkauden turvaa. Åströmin tulkinta on vahvaa ja Hilja Aaltosen henkilökohtainen sanoma kristityille pääsee laulajan henkilökohtaisen antautuneisuuden ansiosta ansaitsemallaan tavalla esille.

Mieleenpainuvin kappale

Vaikka levyltä ei Avoin taivas -albumin Anna sade, Jumala kaltaista poikkeavaa helmeä löydykään, nousee kokonaisuudesta muutama kappale hieman muita enemmän esille. Levyn kahdeksantena kappaleena soiva Kuninkaan lapsi koskettaa ja pysäyttää miettimään, miten heikko ja avuton saa voiman  Jumalan rakkaudessa, eikä Isä hylkää lastaan, vaikka meistä joskus siltä tuntuisikin.

Yhteenveto

Minun aarteeni – Lauluja Hilja Aaltosen sydämeltä on erinomainen albumi. Levyn laulut ovat koskettavia ja sanoma on evankeliumin ytimessä. Levyä kuunnellessa ja sanoihin syventyessä Jumalan ihmeellinen armo ja pelastuksen toivo on rakkaudellisesti läsnä.

19.6.2014 / Lassi

Julkaisutiedot: Nina Åström, Minun aarteeni – Lauluja Hilja Aaltosen sydämeltä (Aikamedia, 2014)

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Latest posts by lassi (see all)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.