Levyarvostelu: Minja – Särkyneen sävel

Levyarvostelu: Minja – Särkyneen sävel

Laulaja-lauluntekijä Minjan debyyttialbumi Särkyneen sävel julkaistiin viime syksynä. Folkahtavan pop-musiikin tyylilajiin osuvan levyn laulut liikkuvat unelmien, särkyneisyyden ja iankaikkisen toivon ympärillä. Vaikka laulujen aiheet pääasiassa särkyneisyyden ja kipujen maailmasta nousevatkin, on albumi lohduttavan toivon sanoman ansiosta kuuntelijalle kuitenkin varsin positiivinen, henkilökohtainen ja voimaannuttava kokemus.

Minjan lauluista läpikuultavat elämän haavoittamat tarinat, joiden ympärille ihmeellinen toivo ja loppumaton rakkaus lopulta ripustautuvat vahvasti. Raikas, miellyttävien kielikuvien saattelemana syvälle sisimpään päätyvä musiikki ravisuttaa ja puhuttelee varmasti jokaista. Herkän tulkintansa kautta Minja pääsee pysäyttävästi sisälle sanoituksiin, jolloin lauluntekijän omat kokemukset ja tarinat laulujen takaa avautuvat hyvin koskettavalla tavalla.

Rauhallinen ja tasapainoinen, mutta silti ajoittain kiinnostavasti hiipien monipuolisemmaksi rakentuva, pianon tai kitaran akustisiin elementteihin nojaava rakenne muuntautuu jokaisessa kappaleessa kiehtovan eläväisesti. Sovituksien rikastamiseksi mukaan on löydetty sopivalla tavalla yllättäviäkin hetkiä.

Mieleenpainuvin kappale

Kuitenkin mieleeni jää kappale kaksi Ikiaikainen kosinta, joka mielenkiintoisella tavalla kuvailee Jumalan taistelua ikuisen liittonsa puolesta. Tässä laulussa on jotain niin kovin vaikuttavaa.

Siellä päällä kylmän kukkulan, Hän kärsi tuskan vuoksi rakastettunsa. Kätensä levittäen silmin palavin, kysyy tuletko omakseni?

Yhteenveto

Särkyneen sävel tekee syvän vaikutuksen aitoudessaan ja rehellisyydessään. Rohkaisevasti vaikeitakin aiheita käsittelevät, lohduttavat sanoitukset ovat oikeutetusti pääosassa. Jotain Johanna Kurkelan kaltaista herkkyyttä Minjan tekemisessä on. Harvassa ovat ne tulkitsijat, jotka oikeasti pääsevät kovan ihmiskuoren sisälle puhuttelemaan. Minjan herkkä ja koskettava laulutyyli siinä varsin hyvin onnistuu.

Julkaisutiedot: Minja Kujala – Särkyneen sävel (Minja Kujala, 2016)

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.

Tapahtumat

elo
25
pe
all-day Eve & Ossi @ Helsinki, Hengelliset syventymispäivät
Eve & Ossi @ Helsinki, Hengelliset syventymispäivät
elo 25 all-day
 
all-day Tommi Kalenius @ Kuopio, Kirkonmäki juhlii -tapahtuma, Tuomiokirkko, klo 19
Tommi Kalenius @ Kuopio, Kirkonmäki juhlii -tapahtuma, Tuomiokirkko, klo 19
elo 25 all-day
 
elo
31
to
all-day Eve & Ossi @ Ryttylä, Nuorten Maailman neuvottelupäivät, klo 20
Eve & Ossi @ Ryttylä, Nuorten Maailman neuvottelupäivät, klo 20
elo 31 all-day
 

Share This