Levyarvostelu: Mikaveli – Herranjengis

Levyarvostelu: Mikaveli – Herranjengis

Kohtuullisen mittavan liikehdinnän aikaansaaneesta Immanuel-kokoonpanosta tutuksi tullut Mikaveli julkaisi debyyttisooloalbuminsa Herranjengis Maata Näkyvissä–festareilla marraskuussa 2015. Levyltä ensimmäisinä singleinä ilmestyneet Ohikiitävää sekä Mitä ikinä (feat.Jippu) kasvattivat odotuksia jo hyvissä ajoin ennen varsinaisen levyn julkaisemista. Vaikka kovia nimiä levyn taustalta löytyykin, jää lopputulos erityisesti sanoitusten osalta valitettavan vaisuksi.

Mikaveli räppää levyllä omista kokemuksistaan ja elämästään uhoten siinä sivussa kohtuullisen leppoisasti. Myös omaa tekemistä muistetaan nostaa positiivisessa mielessä esille, kuten asiaan kuuluu. Mikaveli tekee omaa juttuaan ja siitä saamme myös kuulla. Taustat ja tahdit ovat kunnossa, samoin fiittaus. Jipun osuus kappaleessa Mitä ikinä sointuu kauniisti.

Vaikka meno on ajanmukaista ja tarttuvaa, ei sanojen osalta levyllä päästä pintaa syvemmälle. Hyvä fiilis kantaa pitkälle ja hyvän sanoman laitamilla pyöritään, mutta täytesanojen toistaminen käy pidemmän päälle tylsäksi. Välillä innostutaan kamuista tai jostakin muusta, ja välillä Jumalasta. Sivuosaan vaikuttaa Luoja näiden kappaleiden riimeissä kuitenkin jäävän, vaikka Herranjengissä lauletaankin.

Mieleenpainuvin kappale

Kahdeksas kappale En haluu sulta mitään jää mieleen hyvinkin realistisena kuvauksena säännönmukaisesta kamppailusta sielunvihollisen kanssa. Pysäyttävä kuvaus ihmisen taistelusta on levyn parasta antia.
Ne sanoo et oot ovela. Ja sä venailet mun ovella. En päästä sua sisään. En haluu sulta mitään.

Yhteenveto

Puhutaan kamuista, tontuista, Liisan ihmemaasta ja metkuista. Kierrellään ja kaarrellaan, mutta selkeää sanaa on vaikea löytää. Lopputulos on ulkokuoreltaan tyylikäs, mutta jättää sisimmän janoamaan syvempää sanomaa. Toivottavasti seuraavalla levyllä sanailu saa selkeämmän suunnan ja aito ilosanoma nousee enemmän esille.

24.5.2016 / Lassi

Julkaisutiedot: Mikaveli – Herranjengis (Medusa Production, 2015)

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Latest posts by lassi (see all)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.