Levyarvostelu: Kaunis taivaan maa – Siionin kanteleen lauluja Lina Sandellin runoihin

Levyarvostelu: Kaunis taivaan maa – Siionin kanteleen lauluja Lina Sandellin runoihin

Ruotsalaisen Lina Sandell-Bergin teksteihin sävellettyjä kappaleita löytyy useiden hengellisten laulukirjojen sivuilta. Sandell-Berg kuuluukin Pohjoismaiden tuotteliaimpiin hengellisten laulutekstien kirjoittajiin. Sandellin (1832-1903) ensimmäinen runokokoelma julkaistiin vuonna 1853. Kaikkiaan Lina Sandell ehti elämänsä aikana kirjoittaa n. 2000 runoa sekä laulu- ja käännöstekstiä.

Ruotsin Fanny Crosbyksikin usein mainitun Lina Sandellin elämän alkuvuosia hankaloitti mm. koulunkäynnin estänyt vakava keuhkosairaus, josta Sandell-Berg sittemmin ihmeellisesti parantui. Elämän vastoinkäymiset ja sairauden läsnäolo eivät kuitenkaan sammuttaneet tai himmentäneet Sandellin luottamusta Jumalan huolenpitoon, mikä nousee vahvasti esille hänen teksteistään.

Ulla Juupaluoman (laulu) ja Hanna Suopajärven (piano) levylle Kaunis taivaan maa on päätynyt kiitettävä määrä Sandellin sanoituksia. Kaikki levyn 17 kappaletta löytyvät Sleyn Siionin kannel -laulukirjasta. Erityisesti kappaleet Niin synkkä ei yö, On onnellinen mieleni, Jeesus, poista tämä risti sekä uudempi sävellys Oi ihminen, minnekä matkasi vie jäävät mieleen.

Pelkistetty ja vahvasti sanoitusten ympärille rakentuva kokonaisuus on levollinen ja herkkä. Minimalistisesti sovitetut kappaleet vievät vahvojen ja hyvin selkeiden sanoitusten kautta kristinuskon ydinasioiden äärelle. Uskon perusasiat, kuten luottamus Jumalaan ja Hänen tahtoonsa, kaipaus taivaaseen ja Jeesuksen sovitustyön kautta ilmenevä armo ovat selkeänä johtolankana kaikissa lauluissa. Teksteistä kumpuaa Sandellin määränpäätietoinen luottamus Jumalaan. Niin elämän ilonhetkissä kuin suruissa ja kamppailuissakin sanoittajan luottamus Jumalan huolenpitoon ei horju. Katse ja ajatukset ovat vahvasti ikuisen elämän asioissa ja kaikki muu jää sivuasiaksi.

Yhteenveto

Ulla Juupaluoman ja Hanna Suopajärven Kaunis taivaan maa tulee väistämättä lähelle. Laulut rakentuvat Hanna Suopajärven pelkistettyjen, kamarimusiikin tyyliin toteutettujen sovitusten kautta kuulijan sisimpään siten, että sanoitusten merkitys kokonaisuudessa korostuu. Parhaimmillaan laulu ja piano tulevat lähelle niin henkilökohtaisesti, että tuntuu siltä kuin musiikintekijät olisivat kuulijan oman olohuoneen seinien sisällä jakamassa näitä ikuisia ajatuksia ja kokemuksia musiikin välityksellä ihmisen sydämeen. Juuri tämä seikka lieneekin ollut tekijöiden perimmäinen syy levyn julkaisemiselle.

Mikäli Lina Sandellin tuotanto kiinnostaa, kannattaa tutustua myös Heimo Enbuskan albumiin Hän luonani on.

24.7.2017 / Lassi

Julkaisutiedot: Ulla Juupaluoma, Hanna Suopajärvi – Kaunis taivaan maa (Ulla Juupaluoma, 2016)

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Viimeisimmät artikkelit, lassi (Katso kaikki)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.

Tapahtumat

elo
20
su
all-day EtCetera @ Kangasniemi
EtCetera @ Kangasniemi
elo 20 all-day
 
all-day Tenorissimo @ Seinäjoki, Lakeuden Risti, klo 15
Tenorissimo @ Seinäjoki, Lakeuden Risti, klo 15
elo 20 all-day
 
elo
25
pe
all-day Eve & Ossi @ Helsinki, Hengelliset syventymispäivät
Eve & Ossi @ Helsinki, Hengelliset syventymispäivät
elo 25 all-day
 
all-day Tommi Kalenius @ Kuopio, Kirkonmäki juhlii -tapahtuma, Tuomiokirkko, klo 19
Tommi Kalenius @ Kuopio, Kirkonmäki juhlii -tapahtuma, Tuomiokirkko, klo 19
elo 25 all-day
 

Share This