Levyarvostelu: Ismo Keskitapio – Kulkijan laulu

IsmoKeskitapio_KulkijanlauluEn ole vähään aikaan törmännyt niin vahvasti ja suorasti evankeliumia ja Jumalan valtasuuruutta julistavaan levyyn kuin Ismo Keskitapion Kulkijan laulu. Jo pelkästään laulujen nimiä katsellessa saa selvän käsityksen siitä, mistä levyn kappaleissa oikein on kysymys. Keskitapion Kulkijan laulu onkin vahva osoitus siitä, minkälainen lopputulos on silloin, kun laulaja-lauluntekijä päättää itse levyn sisällöstä.

Ismo Keskitapion Kulkijan laulu on täynnä nöyrää Jumalan kasvojen etsintää ja Jumalan ihmeellisen, muuttavan voiman ylistystä. Laulut ovat positiivisessa mielessä tuulahduksia menneestä ajasta ja kuljettavat mukanaan väkevien herätyskokousten tunnelmaan vuosikymmenten taa, jolloin vain ja ainoastaan evankeliumin ilosanomalla oli merkitystä. Erityisesti laulut, kuten Suuri Jumalamme on, Niin suuri voima ja Veressä on voima todistavat vahvasti ja selkeästi Jumalan suuruudesta. Sanoman ytimekkyyttä korostaa myös laulujen keskipituus, joka on kohtalaisen lyhyt 2 minuuttia ja 36 sekuntia. Millekään turhalle ja epäolennaiselle ei laulujen sovituksissa ole annettu aikaa.

Mieleenpainuvin kappale

Levyn edetessä loppuaan kohti, kehittyvät myös laulut henkilökohtaisemman tarinankerronnan suuntaan. Viimeisten kappaleiden joukossa oleva Mikä olet sinä vuori, joka on itse asiassa levyn pisin kappale, luo toivoa ja uskoa suuren Jumalan voimaan ja toisaalta pienen ihmisen mahdollisuuteen lähestyä elämän vaikeuksien kohdatessa Jumalaa, joka kuulee rukoukset.

Yhteenveto

Vahvassa mollissa kulkevat kappaleet koskettavat monella tavalla. Sanat ovat vahvasti julistavia ja melodiat helposti tarttuvia ja ymmärrettäviä. Keskitapion henkilökohtainen usko ja luottamus Jumalaan huokuu laulujen sanoista ja sävelistä. Kappaleet ovat imeneet vahvasti vaikutteita 70- ja 80-lukujen suomalaisesta hengellisestä musiikista eivätkä musiikillisesti tarjoa juurikaan uutta. Sanomaltaan laulut ovat kuitenkin väkevästi asian ytimessä ja herättävät varmasti jokaisen kuulijan ajattelemaan evankeliumin keskeisintä viestiä.

30.9.2015 / Lassi

Julkaisutiedot: Ismo Keskitapio – Kulkijan laulu (Omakustanne, 2014)

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Latest posts by lassi (see all)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.