Levyarvostelu: Heimo Enbuska – Hän luonani on

Heimo_Enbuska_Han_luonani_onHeimo Enbuskan uusin albumi Hän luonani on koostuu 1800-luvulla Ruotsissa eläneen Lina Sandell-Bergin sanoittamista lauluista. Heimo Enbuskan levy on huomionosoitus tuotteliaalle runoilijalle, jonka runojen ympärille on syntynyt lähes kaksituhatta laulua.

Sandell-Bergin lauluja on laulettu sekä suomalaisten että ruotsalaisten seurakuntien tilaisuuksissa jo vuosikymmenten ajan. Näistä lauluista kaksitoista kappaletta on nyt päätynyt Heimo Enbuskan toimesta levylle. Kappaleet ovat varsinkin hieman varttuneemmalle väelle hyvin tuttuja ja löytyvät nimikkokappaletta lukuun ottamatta Suomen vapaan kristillisyyden neuvostoon kuuluvien yhteisöjen eli adventtikirkon, babtistikirkon, helluntaiherätyksen, metodistikirkon, pelastusarmeijan ja vapaakirkon yhteisestä Hengellisestä laulukirjasta. Laulujen joukossa ovat mm. Päivä vain, Joka aamu on armo uus, Kiitä Herraa yö ja päivä sekä Sinusta, Jeesus, laulan. Viisi albumin kappaleista on mukana myös Virsikirjassa.

Vahvasti Sandell-Bergin oman elämän vaiheisiin kiinnittyvien runojen sanoma on selvä. Toisin kuin viime aikojen kristillisessä musiikissa on totuttu laulamaan ja kuulemaan jos mistä asioista milloinkin, nojaavat Lina Sandell-Bergin runot täysin siihen ainoaan pysyvään totuuteen tässä maailmassa, kuten laulun Sinusta, Jeesus, laulan sanat erinomaisesti kuvaavat

Jokainen laulaa rakkahimmastansa, niin minäkin, niin minäkin. Sua kiittää sieluni nyt riemuissansa, myrskyissäkin, myrskyissäkin.

Yhteenveto

Levynä Heimo Enbuskan Hän luonani on ei musiikillisesti nostata valtaisaa innostuneisuutta. Albumi myötäilee pääosin Enbuskan viimeaikaisten levyjen tunnelmaa. Enbuska laulaa ja tulkitsee vahvasti omalla tunteikkaalla tyylillään, mikä sopiikin erinomaisesti kappaleiden sanoman kirkastamiseen. Taustojen osalta voidaan valitettavasti tällä levyllä puhua nimenomaisesti taustoista, jotka jäävät erityisesti rumpujen osalta vahvasti ohjelmoituina pinnallisiksi. Tämäntyyppiset taustat soveltuvat ennemmin trubaduurin kiertuetaustoiksi kuin täyspitkän albumin sisällöksi.

Ehdottomasti levyn kirkkaimmaksi ja tärkeimmäksi nouseva asia ovat laulujen väkevät sanat. Rehellisellä ja avoimella tavalla kristityn elämää, kysymyksiä ja arvoja analysoivat tekstit eivät jätä mitään epäselväksi. Vaikka runoilijan elämä 1800-luvun Ruotsissa piti sisällään välillä mittavampiakin koettelemuksia, säilyi Sandell-Bergin luottamus Jumalan armoon ja johdatukseen runojen perusteella vahvana.

20.2.2015 / Lassi

Julkaisutiedot: Heimo Enbuska – Hän luonani on (Aikamedia, 2014)

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Viimeisimmät artikkelit, lassi (Katso kaikki)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.