Levyarvostelu: Eve & Ossi – Toisen silmin

Levyarvostelu: Eve & Ossi – Toisen silmin

Eve ja Ossi -duolta ilmestyi marraskuussa 2016 kokoonpanon toinen täyspitkä albumi Toisen silmin. Ensimmäisestä, kesällä 2015 ilmestyneestä virsilevystä toinen albumi poikkeaa erityisesti henkilökohtaisempien asioiden parissa viihtyvien sanoitusten vuoksi. Uuden levyn sanoituksissa lauluntekijän omakohtaiset kokemukset ja ihmiselämän arkiset ominaispiirteet ihmissuhteiden näkökulmasta käsin tarkasteltuina ovat pääosassa. Myös suhde Luojaan saa oman osansa sanoituksissa.

Monipuolisena musiikkitaiteilijana tunnettu Ossi Mäki-Reini on jälleen hyvän äärellä. Kappaleet rakentuvat vaivattomasti ja pääasiassa rauhallisesti. Vaivattomuudesta huolimatta melodiat eivät kuitenkaan ole sieltä helpoimmasta päästä. Trubaduurin polveilevaan tarinankerrontaan ja persoonalliseen tulkintaan erilaiset koukut ja kerrokset soveltuvat erittäin hyvin. Esimerkiksi Miriam-yhtyeen tuotannosta tutut täyteläiset lauseet ja nokkelat sanankäänteet ovat vahvasti edustettuina myös tällä levyllä.

Duon ja pariskunnan toinen osapuoli Eveliina Mäki-Reini tuo kokonaisuuteen vahvan panoksen niin ikään omaleimaisella ja koskettavalla äänellään, vaikka hieman pienemmässä roolissa levyllä onkin. Kaikesta tekemisestä huokuu luja luottamus siihen yhteiseen päämäärään, jota kohti he yhdessä ovat matkaa taittamassa.

Mieleenpainuvin kappale

Kappale Arki on folk-sovituksellaan aivan timanttinen tapaus. Niin monella tavalla koskettava kappale on soinut runsaasti radiossakin eikä syyttä. Kun arki painaa eikä jaksa aina, ovat rohkaisevat sanat ja teot usein niitä pieniä, mutta sitäkin arvokkaampia aarteita.

Yhteenveto

Nämä Even ja Ossin yhteenkasvaneet äänet ja tarinat soivat hienosti myös tällä toisella albumilla. Oman elämänsä viitekehyksestä käsin arkojakin aiheita käsittelevät laulut ovat laadukasta kuunneltavaa. Duettojen ystäville levy on mitä parhain lahja.

17.5.2017 / Lassi

Julkaisutiedot: Eve & Ossi – Toisen silmin (OMR Music Oy, 2016)

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Viimeisimmät artikkelit, lassi (Katso kaikki)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.

Tapahtumat

kesä
28
ke
all-day Jippu @ Järvenpää, Blueskirkko
Jippu @ Järvenpää, Blueskirkko
kesä 28 all-day
Jippu @ Järvenpää, Blueskirkko | Järvenpää | Suomi
 
all-day Tommi Kalenius @ Uusikaupunki, Iltatori
Tommi Kalenius @ Uusikaupunki, Iltatori
kesä 28 all-day
 
kesä
30
pe
all-day Evankeliumijuhla @ Helsinki, jäähalli ym.
Evankeliumijuhla @ Helsinki, jäähalli ym.
kesä 30 – heinä 2 all-day
https://www.evankeliumijuhla.fi/
all-day Ida Bois @ Tampere, Vapaakirkon kesäjuhlat
Ida Bois @ Tampere, Vapaakirkon kesäjuhlat
kesä 30 – heinä 1 all-day
 
all-day kls. @ Helsinki, Evankeliumijuhla
kls. @ Helsinki, Evankeliumijuhla
kesä 30 all-day
 

Share This