Levyarvostelu: Nolla – Jääkausi

Alunperin Oulusta lähtöisin oleva Nolla julkaisi debyyttialbuminsa Jääkausi marraskuussa 2011. Monipuolinen ja omaperäinen levy ponnistaa jopa hieman yllättäen vuoden 2011 onnistuneimpien kristillisten julkaisujen joukkoon.

Heti levyn ensimmäisestä kappaleesta onnistuneesti käyntiin kiihdyttävä kokonaisuus hahmottuu ajatukset pysäyttävänä kokemuksena. Pohjoisen jäisen ulottuvuuden aistittuaan vaipuu kuulija ajatuksineen johonkin revontulien kajastuksen ja perinteistä iltanuotiota astetta sähköisemmän iltahetken tunnelmien yhdistelmään miettimään elämän tarkoitusta. Sanoitukset ovat kiinni uskossa. Armon ja rakkauden sanoma siirtyy katkeamattomana kappaleesta toiseen ja sielun täyttää elävän Jumalan läsnäolo.

Jääkausi etenee sopivan häiritsevästi riitasointuja hyödyntäen. Esillepano on hyvin täyteläinen ja harkittu, hetkittäin ehkä jopa hieman liiankin täyteen ahdettu. Toisaalta, täyteläisyys on yksi olennainen tekijä levyn luonteen taustalla.

Laulu ja melodia esiintyvät sovituksissa eheästi mukana tasavertaisena soittimena. Laulajan ääni on sopivan erilainen ja persoonallinen, ja ääniasteikko herkullisen korkeahko. Paikoitellen ratkaisujen olisi kuitenkin toivonut menevän rohkeammin myös asteikkoa alempaa.

Kristillisessä musiikissa sorrutaan turhan usein liian yksinkertaisiin ja sovinnaisiin ratkaisuihin. Nolla uskaltaa kokeilla ja epäonnistuakin.

Mieleenpainuvin kappale

Tällä kertaa mieleenpainuvimman kappaleen valitseminen oli poikkeuksellisen haasteellista. Mutta, tarkan harkinnan jäkeen valinta kohdistui levyn päättävään kappaleeseen Ilman sinua ei ole huomista. Ajatuksiin jäi soimaan lause Onko totta, että rakastit minua jo ennen maailman luomista?. Niinpä niin, siinähän se evankeliumin ydin on: Jumala on rakastanut, rakastaa ja tulee ikuisesti rakastamaan luotujaan!

Yhteenveto

Nolla on kertakaikkiaan jäätävä tapaus. Yhtye tarjoaa debyyttialbumillaan persoonallisen omaperäisen ja suomigospelin valtavirrasta poikkeavan ilmestyksen. Nollan debyyttialbumi on täynnä raikasta kristillistä sanomaa kuorrutettuna perinteistä rockia laajemmin ja yllättävämmin tulkitsevalla, ja kuulijaa herkeämättä haastavalla musiikillisella toteutuksella. Esikoisalbumi antaa odottaa jotain suurempaa.

17.1.2012 / Lassi

Tämä pysäytti

Kristillistä sanomaa kuvataan sanoituksissa pohjoisten piirteiden kautta varsin onnistuneesti oivaltaen.

lassi

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.
lassi

Latest posts by lassi (see all)

About The Author

lassi

Lassi Rosala on LupausNetin perustaja ja ylläpitäjä.